Koulumaailma on ymmällään aggressiivisesti käyttäytyvien lasten- ja nuorten kanssa.
Onko meillä koulujen aikuisilla enää kykyä ja uskallusta rajata nuorten uhmakasta käytöstä vai ajattelemmeko ettei asia meille kuulu?
Toisaalta kuuntelemmeko tarpeeksi herkällä korvalla työyhteisömme kaikkia jäseniä, ja onko työyhteisömme aidon vuorovaikutuksellinen?
Alavan sairaalakoulun opettajat Marko Kulhomäki, Mikko Kainulainen ja allekirjoittanut kysyivät Avekki-turvallisuuskouluttaja Pasi Kokkoselta, mitä asioita hän pitää tärkeänä koulujen turvallisuuteen liittyen.
Kokkonen on työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana koko 2000-luvun ja toiminut turvallisuuskouluttajana vuodesta 2010.
Tälle hetkellä Kokkonen työskentelee Kuopion yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osastolla ja antaa turvallisuuskoulutusta Savonia AMK:n kautta.
Turvallisuuskoulutuksissa Kokkosen asiakaskunta koostuu suomalaisista peruskouluista, ammattikouluista, erityisammattioppilaitoksista ja sosiaali-terveysalan hoitoyksiköistä.
Hän on myös ollut rakentamassa Alavan sairaalakoulun vuorovaikutuksellisuuteen ja ennakointiin perustuvaa turvallisuuskulttuuria.
Kokkonen kiertää kouluttamassa ympäri Suomea. Koulutustilaisuuksissa esiin nousevat turvallisuushuolet ovat jokaisessa yksikössä hyvin samanlaisia.
-Kentän kouluilla turvallisuushuolet ovat varsin perustavanlaatuisia. Siellä kaivataan tietoa, miten aggressiivinen oppilas tulee kohdata. Omasta ammatillisesti valmiudesta kohdata haastava oppilas ollaan yleisesti aika epävarmoja. Toisaalta tietoa kaivataan myös lasten- ja nuorten psyykkisesti oireilusta.
-Myös henkilökunnan vähäisyys huolettaa kentällä ja se, että onko johto tietoinen perustasolla esiintyvistä ongelmista.
Avekki-koulutus mielletään monesti turvaotteita sisältäväksi painikoulutukseksi. Kokkonen painottaa, että turvatilanteissa on työyhteisöllä oltava etukäteen sovitut toimintamallit.
Kun ongelma tulee silmille, jokaisen työyhteisön jäsenen pitää tietää kuka tekee mitäkin. Tässä prosessissa on keskiössä ennakointi, ja koko työyhteisön vuorovaikutuksellinen työkulttuuri.
-Pitkäaikainen haastavasti käyttäytyvä nuori sotkee helposti koko ryhmän dynamiikan, minkä vuoksi ongelmiin on puututtava yhteisesti sovituilla keinoilla. Jos jokainen opettaja toimii vain omasta persoonastaan käsin, tulee soppaan liian monta kokkia ja yhteinen linja häviää.
–Kannustan kuuntelemaan niitä työyhteisen herkimpiä herkemmällä korvalla. Joku voi pärjätä haastavasti käyttäytyvän oppilaan kanssa, mutta toinen taas ei. Pärjäämättömyyden kokemuksia ei koskaan saa mitätöidä, vaan ne pitää ottaa työyhteisössä tosissaan. On myös tärkeää kuunnella niitä oppilaita. Aito osallisuuden kokemus sekä henkilökunnalla että oppilailla on ensiarvoisen tärkeä turvallisuutta nostava tekijä.
Koulumaailma niin kuin muukin työelämä on muuttunut Kokkosen kouluttajauran aikana kovasti kiireisemmäksi. Vaikka kouluissa olisi halua tehdä muutos, ei aikaa yhteisille keskusteluille tunnu löytyvän.
-Kiireestä huolimatta olisi tärkeää pysähtyä asian äärelle ja lähteä tekemään muutos. Kun kouluissa aletaan panostamaan ennakoiviin palavereihin ja sovitaan yhteiset toimintamallit, työnteosta saattaa tulla yhtäkkiä rennompaa ja kiireen tunne vähenee.
Vaikka opettajilla on pedagoginen vapaus, se ei kuitenkaan anna oikeutta luisua yhteisesti sovituista säännöistä ja toimintamalleista.
Kun koulun henkilökuntaan kuuluva ihminen kohtaa työssään koulun normeja rikkovan asian, mielessä saattaa pyöriä monta puntaroitavaa seikkaa, vaikka halua puuttumiseen olisikin.
Kokkonen luettelee neljä porrasta, joiden kaikkien pitäisi olla kunnossa, että oppilaan rajaaminen olisi kaikille osapuolille turvallista.
Hän kuitenkin muistuttaa, että joskus rajaamatta jättäminenkin on puuttumista. On arvioitava, onko rajaaminen oppilaalle tai henkilökunnalle turvallista.
-Onko uskallusta puuttua? Onko ammatillisia keinoja? Onko yhteisesti sovitut toimintamallit? Onko jälkipuinti järjestetty? Tämä on merkittävä neljän kombinaation ketju, jotka kaikki tarvitsevat toisiaan, että työyhteisö on hyvinvoiva ja turvallinen.
-Ei auta, vaikka olisi kuinka hyvät ammatilliset valmiudet ja yhteisesti sovitut toimintamallit, jos ei ole uskallusta puuttua. Toisaalta pelkällä uskalluksella ei turvatilanteissa pitkälle pötkitä.
Kokkonen nostaa yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi koulujen turvallisuuskulttuurissa oppilaan kohtaamisen. Jos kouluissa ei panosteta ryhmäytymiseen ja turvallisuuden tunteen luomiseen, käytös- ja turvallisuusongelmia esiintyy helpommin.
-Meidän pitää valmistaa ja vahvistaa nuorta, ennen kuin hän pystyy oppimaan. En ole koskaan tavannut yhtään nuorta, joka ei haluaisi onnistua, oppia tai pärjätä. Sille voi kuitenkin olla esteitä.
-Muistan yhden tapauksen sairaalamaailmasta, kun nuori piti kauheaa mekkalaa potilashuoneessa, ja sinne oli vähän hankalaa mennä, ettei tule nyrkistä. Lopulta kun tilanne saatiin purettua, selvisi että nuorella oli uusi hieno vyö, jonka pukemiseen hän ei osannut pyytää apua. Tämä yksinkertainen asia sitten aiheutti aikamoisen turvallisuusasian.
Pasi Kokkosen teesit koulujen turvallisuuskulttuurin parantamiseksi:
1.Kouluissa pitää olla aikaa keskusteluille ja ammatillisten valmiuksien kehittämiselle.
2.On tärkeää, että kouluissa on yhteisöllinen turvallisuuskulttuuri. Ketään ei saa jättää ongelmiensa kanssa yksin. Ei aikuisia, eikä oppilaita.
3.Yhteisen turvallisuuteen liittyvän toimintamallin luominen ja sisäistäminen on kaiken keskiössä.
4.Kouluissa pitää olla mahdollisuus työnreflektointiin. Tehdäänkö asioita oikein?
5. Yhteinen työturvallisuuskulttuuri parantaa työssä jaksamista.
Rauhallista joulua ja turvallista kevättä toivottaen, Alavan koulun väki.
