Erityisopetuksen kulmakivi on strukturoitu opetus. Autismiliitto on tiivistänyt strukturoinnin perusajatuksen omilla nettisivuillaan seuraavasti.
“Strukturointi tarkoittaa toiminnan, tilan tai ajan jäsentämistä, pilkkomista pienempiin selkeisiin osiin. Strukturointi luo rakenteen tapahtumille ja helpottaa hahmottamista sekä ymmärtämistä.”
Sairaalakoulussa ehkä tärkeimpänä struktuurina esille nousee sekä toimintaa, tilaa ja aikaa yhdistävä henkilöstruktuuri.
Ilman aikuisia, kun ei koulussa lähtökohtaisesti ole toimintaa.
Sairaalakouluun tuleva oppilas on monesti erittäin haavoittuvassa tilassa ja kouluhistoria saattaa olla repaleinen. Koulut ovat vaihtuneet, kuten myös sijaishuoltoyksiköt.
Henkilöstruktuurin rakentamisessa on tällöin hedelmällistä lähteä liikkeelle siitä, että nuori voi ensin rauhassa harjoitella luottamaan yhteen aikuiseen.
Joskus tämän luottamussuhteen rakentaminen onnistuu luokassa, jossa on muita oppilaita. Toisinaan tarvitaan oma opiskelutila, jossa on vain opettaja/ohjaaja ja nuori.
Henkilöstruktuurin rakentamisessa keskiössä on toisteisuus. On tärkeää, että samat kuviot toistuvat sopivan pieninä annoksina päivittäin. Parempi on käydä koulussa onnistumisen vyöhykkeellä 15 minuuttia päivässä, kuin kerran viikossa liian pitkästä päivästä kuormittuneena.
Se on vähän sama asia kuin lenkkeilyä aloittaessa. Kun juoksee säännöllisesti 15 minuuttia kerrallaan kolme kertaa viikossa, ei paikat tule kipeäksi, ja peruskunto kasvaa kuin itsestään.
Suomalaiselle miehellä tutumpi lähestyminen, jossa ensimmäisellä lenkillä juostaan suunnitelman mukaan 15 minuuttia, mutta toisella jo heilautetaan kymmenen kilometrin tappolenkki, ei välttämättä kanna yhtä pitkälle.
Toinen lenkki on liian rankka eikä kunto kestä. Kuormaa nostetaan liian nopeasti ja juoksuharrastus jää lopulta kahden kerran mittaiseksi.
Pienillä ja säännöllisillä kouluannoksilla, sekä vahvalla henkilöstruktuurilla päästään pikkuhiljaa ulos kouluun liittyvästä negatiivisuuden kehästä.
Kun kouluaika ja ärsykkeiden määrä on oppilaan opiskelujännettä vastaava, edetään hitaasti mutta varmasti kohti positiivisen luottamuksen kehää, missä oppiminenkin on lopulta mahdollista.
Alavan sairaalakoulun Laine-yksikössä olemme tänä vuonna henkilöstruktuurin osalta ottaneet käyttöön “viimeisen ikkunan”-käsitteen.
Viimeinen ikkuna on tarkoitettu oppilaille, jotka kestävät hyvin vähän ärsykkeitä, ja joiden luottamus itseen on vähäistä. Se on tarkoitettu oppilaille, jotka muiden ihmisten seura saa käyttäytymään tavalla, jota he eivät itsekään toivo.
Viimeinen ikkuna on mahdollisuus, jonka sairaalakoulun aikuisina haluamme tarjota. Interventio edustaa viimeistä mahdollisuutta oikaista kurssi, ja lähteä rakentamaan omaa uljasta itseään turvallisen aikuisen kanssa.
Ajallisesti voimakkaan henkilöstruktuurin interventio sijoittuu iltapäivän viimeiseen puoleen tuntiin. Kellonaikaan 14.30-15.00.
Aikaan, jolloin koulu on tyhjä, ja suurin osa oppilaista on jo lähtenyt kotiin.
On vain oppilas ja opettaja, hiljainen luokka ja tasainen aistimaailma. Siinä ei tarvitse hirvesti kummankaan vetää mitään roolia.
Ollaan vain.
Ja kun on tarpeeksi pitkään vain oltu, aletaan opiskelemaan yhdessä.
Kaikkinensa edetään jo aiemmin blogissamme esitellyn Alavan sairaalakoulun vuorovaikutusprosessin perusperiaatteiden mukaan:
1.Kohdataan oppilas
2.Vahvistetaan oppilasta
3.Harjoitellaan taitoja yhdessä
4.Valmistetaan oppilasta kohti uusia oppimisympäristöjä (pidempää koulupäivää)
Viimeisessä ikkunassa ollaan rehellisesti asioiden äärellä. Tarkoituksena on aluksi rakentaa oppilaalle yksi turvallinen aikuiskontakti, jonka seurassa voi olla oma itsensä, ja jolle uskaltaa sanoa, että:
“Vittu minä en osaa”
Kun oppilaan turvallisuusvyöhyke alkaa rakentumaan, lähdemme laajentamaan henkilöstruktuuria muihin koulun aikuisiin.
Henkilöstruktuurin laajentamisessa luomme monesti rakenteellisen pakon.
Oma turvallinen opettaja sopii palaverin viimeisen ikkunan aikaan, ja toinen opettaja ottaa vetovastuun kyseisenä päivänä. Rakenteellinen pakko on haavoittuvalla oppilaalle helpompi käsitellä. Oppilaalle ei tule hylkäämiskokemusta, kun oma turvallinen aikuinen joutuu menemään palaveriin.
Tilanne nyt on vain tämä, mistä oppilaan pitää yrittää selviytyä yhdessä uuden aikuisen kanssa.
Vaikka ilmoitammekin oppilaille etukäteen aina “oman opettajan palaverista”, on tilanne monesti oppilaalle todella tukala.
Se kertoo henkilöstruktuurin pysyvyyden tärkeydestä paljon, mutta osoittaa myös koko strukturoidun opetuksen perusidean.
Kun hommaa toimii vahvalla struktuurilla, pitää sitä uskaltaa suunnitellusti keventää ja katsoa mitä siitä seuraa. Oli sitten kyseessä ajan, paikan, tilan, toiminnan tai henkilön struktuuri, väliarviointi pitää uskaltaa tehdä.
Jos oppilas onnistuu viimeisessä ikkunassa uuden aikuisen kanssa, on se silloin meille merkki siitä, että voimme jossain vaiheessa alkaa pidentämään koulupäivää.
Pieni askel kerrallaan.
On huomionarvoista, että viimeisen ikkunan saranat toimivat molempiin suuntiin. Jos oppilas käyttää tilaisuutensa, pidennetään koulupäivää pikkuhiljaa.
Toisaalta, jos oppilas heittelee opettajaa kaikilla esineille mitkä käteensä saa päivästä toiseen, eikä edes alkeellista kehitystä tapahdu, on aika jatkaa matkaa tukevampaan yksikköön.
Sekin on oppilaan etu. Jos sairaalakoulun viimeinen ikkuna ei riitä, on etsittävä paikka, jossa struktuuria on riittävästi.
