Satu Nisun taidetta uuden Lainesairaalan seinälle

Uusi upea Lainesairaala on ollut jo pitkään harjakorkeudessa. Moottoritien varressa KYSin kampuksella nököttävässä rakennuksessa alkavat myös sisätyöt olla kohta valmiina. Ja niin tietysti pitää ollakin. Alavan sairaalakoulun Julkulan yksikön toiminta alkaa uudessa yksikössä neljän kuukauden kuluttua, toukokuun puolessa välissä. Julkulan yksikön yläkouluikäiset oppilaat ovatkin jo aloittaneet yhteisen taideprojektin kuuluisan taiteilijan Satu Nisun kanssa.

Tavoitteena on valmistaa koulun seinälle oppilaiden tuomista kierrätyskankaista näyttävä kuvakollaasi. Kuvakollaasi, joka ottaa tulevatkin koulun oppilaat aulassa vastaansa ja toivottaa heille menestyksekästä nuoren ihmisen elämää. Kuvakollaasi, joka kertoo enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa. Taiteessa on voimaa ja me olemme taide.

Joulukuussa Julkulan yksikön oppilaat kävivät tutustumassa Satu Nisun taidepajalla kuvakollaasin valmistamisessa tarvittaviin työtekniikoihin ja tammikuun alussa oli aika aloittaa kova arkinen työ.

Kierrätysvaatteita leikatessa tietää tekevänsä. Lainesairaalan seinällä tulee yhdeksästä taulusta koostuva kuvakollaasi. Jokainen taulu on kooltaan 40×50 senttimetriä. Yksi taulu nielaisee itseensä satoja ympyränmuotoisia kankaanpalasia, jotka solmitaan kangaspuilla tauluun kiinni.

Muutaman tunnin leikkausoperaation jälkeen alkoivat kankaan palaset asettua muotoonsa. Jokainen kankaanpalanen on tärkeä osa kokonaisuutta. Kaunis kokonaisuus muodostuu samanlaisista yksilöistä, joista jokainen on kuitenkin muodoltaan tekijänsä näköinen. Ihan kuin me ihmisetkin täällä koulussa ja yhteiskunnassa.

Miro-ohjaajan paitakin päätyy uuden Lainesairaalan seinälle. Kierrättämisellä saadaan aikaan hienoja asioita. Moni koti pursuaa vanhoja vaatteita ja kankaan kappaleita. Miksipä niistä ei tekisi sitten taidetta Satu Nisun kehittämällä upealla tekniikalla.

Tällaisia niistä sitten pitäis lopulta tulla. Usko oppilaisiin on kova. Meillä on koulussa mielettömän lahjakkaita nuoria. Mutta savolaisittain on kuitenkin todettava, että:

”Suappa nähä?”

Seuraamme Lainesairaalan taideprojektin edistymistä säännöllisesti blogissamme. Pysykee kanavalla.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top