Terveisiä Mualiman navalta
Alavan sairaalakoulun Julkulan yksikkö sijaitsee kuvan kauniilla paikalla Julkulan sairaala-alueella, vain kivenheiton päässä kauniina liplattavasta Pohjois-Kallavedestä. Kuluva vuosi on kuitenkin viimeinen nykyisissä maisemissa. Keväällä koittaa muutto Kuopion Yliopistollisen sairaalaan viereen valmistuvaan Laine-sairaalaan.
Kyseessä on koulun kannalta mielenkiintoinen uusi mahdollisuus. Samaiseen yksikköön muuttaa nuorisopsykiatrian osaston lisäksi myös uusi nuorille suunnattu vaativan tuen yksikkö, joka on uusi uljaampi versio Kuopiossa pitkään toimineesta Kivelän yksiköstä. Uusi vaativan tuen yksikkö palvelee vain koko erva-aluetta eli se pyrkii vastaamaan tuen tarpeeseen alueellisesti laajemmin.
Ajatuksena uudessa Laine-sairaalassa on, että sinne hoitoon päässyt nuori saa terveyden- ja sosiaalihuollon, kuin koulunkin palvelut mahdollisimman mutkattomasti käyttöönsä, ja nuoren ympärillä toimivat aikuiset voivat paremmin rakentaa hänelle kestävää polkua kohti parempaa tulevaisuutta.
Me Julkulan opettajat olemme päässeet suunnittelemaan uutta koulua jo muutaman vuoden ajan ja on sanottava, että siitä tulee kyllä upea. Kaikki tilat ovat viimeisen päälle, eikä meille tärkeitä musiikkitilojakaan ole unohdettu.
Musiikki on yksi Julkulan yksikön pedagogisista selkänojista. Soitamme oppilaidemme kanssa paljon. Yhteenkuuluvuuden rakentajana on bändi-soitto vertaansa vailla. Kun soitetaan samaa kappaletta, samassa tahdissa, valtaa luokan aina harmoninen hyvän olon tunne ja suupielet kaartuvat nuorilla spontaaniin hymyyn.
Musiikissa on ihmeellinen voima. Meille hauraana tullut nuori saattaa ottaa ensimmäiset sanansa laulaen, minkä jälkeen muukin jutustelu onnistuu luontevammin. Kun tunnelma musiikkiluokassa on iloinen, positiivinen ja hyväksyvä, on laulaessa turvallista avata suunsa. Ja voi sitä nuoren ilmettä, kun hän huomaa soittavansa tai laulavansa. Sitä ei korvaa mikään.
Yhteiskunnassa käydään edelleen erittäin paljon keskustelua inkluusiosta. Osa on puolesta ja osa vastaan. Monella on asiaan mielipide ja yllättävän moni tuntuu myös edelleen sekoittavan inkluusion ja integraation käsitteet keskenään.
Inkluusio on yksinkertaistettuna ideologia, johon varmasti koko Skandinaavinen yhteiskunta pohjautuu. Eli kaikilla ihmisillä pitää olla tasavertaiset mahdollisuudet olla osallisena, kuulua joukkoon ja opiskella. Integraatio on taas konkreettinen menetelmä. Erityisoppilas esimerkiksi integroidaan osaksi isoa opetusryhmää, kun ajatellaan, että hänen oikeutensa oppia ja kuulua joukkoon toteutuvat siten parhaiten.
Integraation vastakohta on puolestaan segregaatio. Koulumaailmassa voidaan ajatella, että segregaatio edustaa perinteistä erityisluokkaa, jossa erityisluokanopettaja opettaa kaikki oppiaineet. On kuitenkin huomionarvoista, että myös segregaation tavoitteena on jollakin aikavälillä yksilön integroituminen yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä. Osa oppilaistamme tarvitsee jossain vaiheessa koulupolkuaan pienen ja vahvasti strukturoidun oppimisympäristön. Tällöin inkluusio toteutuu parhaiten segregaation keinoin. Integraatio ja segregaatio ovat toisin sanoen välineitä, joiden molempien tarkoituksen on palvella inkluusion ideologiaa.
Sairaalakoulu edustaa kaikkia kolmea edellä mainittua käsitettä. Meidän oppilaiden oikeutta opiskeluun ja vertaisryhmään kuulumiseen tukee parhaiten segregoitu oppimisympäristö, josta integroidutaan lyhyellä, keskisuurella tai pitkällä aikavälillä sairaalakoulun ulkopuolella odottaviin oppimisympäristöihin. Kaiken kattavana ideologiana taustalla on inkluusio. Jokaisella oppilaalla tulee olla tasapuolinen mahdollisuus käydä koulua. Oli kyseessä sitten somaattisesti tai psykiatrisesti oireileva oppilas.
Maakuntien kouluissa vieraillessa aika useasti huomaa, että erityisoppilaita integroidaan isojen luokkien tunneille yleisimmin taito- ja taideaineissa. Ajatuksena lienee, että siellähän erityisoppilaat menevät liikunnassa, käsitöissä, musiikissa tai kotitaloudessa joukon jatkona.
Ajatus on erityispedagogiigan näkökulmasta nurinkurinen. Moni erityisoppilas tarvitsee tuekseen vahvaa struktuuria ja ennakoitavuutta, joita taito- ja taideaineiden tunneilla on monesti kaikista vähiten. Helpompi olisi erityisoppilaan menestyä ison ryhmän mukana matematiikan, äidinkielen tai historian tunneilla, joissa struktuuria on enemmän.
Toteutuuko tämän tyyppisessä opetuksen järjestämisessä sitten inkluusio. Tuskin. Ehkä enemmänkin kysymyksessä on säästökeino. Kun erityisoppilaat integroidaan ison ryhmän mukaan musiikin tunnille, ei tarvitse maksaa kahdelle opettajalle palkkaa.
Kiinalainen miljardööri, Alibaba-verkkokaupan perustaja ja entinen englannin kielen lehtori Jack Ma on todennut, että lapsille pitäisi opettaa enemmän taitoaineita. Ne ovat hänen mukaansa ainut asia, joka erottaa ihmiskunnan tulevaisuudessa roboteista. Julkulan koulun erityisopettajana ei äly riitä ajattelemaan yhtä pitkälle kuin Ma:lla. Se kuitenkin tulee Julkulassa jokaisena herran päivänä käytännössä todistetuksi, mitä musiikin pienryhmäopetus saa nuorissa aikaan. Ja se on jotain ainutlaatuista.
Inkluusio on ajatuksena ohittamattoman tärkeä. Jokaisella oppilaalla pitää olla mahdollisuus saada sellaista opetusta, mistä hän parhaiten hyötyy. On kuitenkin uskallettava aidosti pohtia, minkälaisessa oppimisympäristössä kunkin yksilön oikeudet oppimiseen ja kehittymiseen toteutuvat parhaiten. Kaikki erityisoppilaat eivät saa parastaan irti segregaation avulla ja toisaalta liian aikainen integroiminen isoon oppimisryhmään saattaa jopa syrjäyttää nuoren opinpolulta. Ehkäpä inklusiivisen koulun sijaan, voisimme pikkuhiljaa alkaa puhumaan yksilöllisestä koulusta. Että jokainen oppija ja hänen tarpeensa tulisivat kohdatuksi yksilöllisesti.
Seuraava blogimme julkaistaan 27.10.2023. Lokakuun blogissamme tutustumme meidän jalkautuvien ohjaajien toimintaan, koska se on herättänyt laajasti kiinnostusta ympäri Suomen niemen.
Opettamisiin, Alavan koulun väki.
